Tamyblogi

Opiskelijoiden suurjuhlaa, eli vappua vietettin jälleen Tampereella. Mukaan mahtui sekä uusia että vanhoja perinteitä, ja runsasti sadetta. Tamyn kulttuurisektori virittyy vielä kerran työväenjuhlan tunnelmiin ja esitkuvakollaasintelee pienen  siitä mitä tulikaan tehtyä:

Opiskelijat kokoontuivat javaamaan vapun Minna Canthin patsaalle. Puheenjohtaja Järvenpää piti puheen tasa-arvolle, ja patsas sai päähänsä kukkaseppeleen. Yliopilaat, lakki päähän!

Tampereen vappuviikkoihin kuului myös korkeakoulujen yhteinen ssäilmapikniki

 Sisäilmapiknikikillä oli ohjelmassa Tatsin sirkusopetusta

Tamyn vappupiknikillä menossa perinteinen simakilpailu. Tänä vuonna potin korjasi mitä mainoin rommisima

Tamyn hallituslaiset joutuvat välillä yllättävien tehtävien äärelle. Tässä kopo- ja soposektorin yhteinen efforti pitää DJ-teltta kasassatulikaan tehtyä:

Kevät lähestyy loppuaan ja vaihtuu pikku hiljaa kesäksi. Opiskelijat siirtyvät kesätöihin, matkaavat ulkomaille tai kirmaavat muuten vain kesälaitumille. Osa toki jatkaa opintojen kanssa pakertamista edelleen kesäkuukausina. Myös Tamyn toimistolla virittäydytään pian kesätunnelmiin, sillä hallituksella on enää pari täysipäiväistä (toivottavasti myös täysipäistä) viikkoa jäljellä. Poikkeuksellisen tämän vuoden kesälomasta tekee se, että syksyllä toimiston väki palaakin sorvin ääreen uudelle toimistolle Pienteollisuustalossa ja vanha tuttu Kauppakatu kymppi jää taakse.

Uusien toimitilojen ostosta päätettiin viime vuonna ja tämän vuoden hallitukselle jäi projektin saattaminen loppuun. Kevään aikana hallitusta on työllistänyt sekä vanhojen tilojen jatkokäytön suunnittelu että uusien tilojen ja palvelujen konseptointi. Molemmat projektit jatkunevat vielä vuoden loppuun asti ennen kuin muuttoprojekti saa lopullisen sinettinsä.

Pari viikkoa sitten YO-talo hyvästeltiin tunnelmallisesti Tamyn vappuviikot avanneilla jäähyväisbileillä ja samalla julkaistiin historiateos Tamyn 85-vuotisesta taipaleesta. Juhlassa puheen menneisyydelle piti Pertti Paltila, joka toimi Tamyn hallituksen puheenjohtajana silloin, kun Tamy YO-talolle muutti eli vuonna 1967. Vastaavasti Jari Järvenpää piti puheen tulevaisuudelle YO-talosta lähtevän hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa. Kutsuvieraat pääsivät muistelemaan myös vanhoja aikoja yläkerrassa, jossa oli esillä mm Aviisin vanhoja vuosikertoja ja muuta ylioppilaskunnan toimintaa kuvaavaa aineistoa.

Perinteikäs rakennus herättää monissa tunteita, mutta ylioppilaskunnan oli aika uudistua. Vanhalta Ylioppilastalolta lähdettiin pitkälti tilojen heikon kunnon ja niiden sijainnin vuoksi. YO-talon katosta vedet tulivat läpi, ja tila vaatiikin peruskorjausta lähitulevaisuudessa, jotta se olisi käyttökelpoinen. Tämä otetaan huomioon mietittäessä toimistokerroksen jatkokäyttöä yhdessä YO-talosäätiön kanssa. Huomion arvoista tässä keskustelussa on se, että Ravintola YO-talo jatkaa toimintaansa entiseen malliin ja opiskelijajärjestöjen on mahdollista edelleen järjestää tapahtumia ravintolan tiloissa ravintolan kanssa asiasta sovittaessa.

Ylioppilaskunnan päättävillä toimijoilla oli tahtotila saada Tamy lähemmäksi jäsenistöä. Nyt, uuden toimiston myötä, siihen on mahdollisuus, kunhan projekti toteutetaan hyvin. Loppukevään ja kesän aikana mietimme kuumeisesti, miten mahdollisuutta hyödynnetään. Toimintasuunnitelmassa oleva kirjaus palvelukonseptin miettimisestä toteutetaan osittain jo kesän aikana, mutta syksyllä palvelutarjontaa tullaan edelleen arvioimaan ja kehittämään.

Tiistaina 7.5. klo 17 Tamy järjestää kampuksen sisäpihalla ainejärjestöjen edustajille sekä valiokuntien ja edustajiston jäsenille ja varajäsenille mahdollisuuden tulla ideoimaan uusien tilojen konseptia Uusi toimisto -workshopissa. Mikäli kyseiseen tapahtumaan ei pääse osallistumaan, allekirjoittanutta voi myös pommittaa omilla ideoilla ja palautteella vapaasti. Lopuksi toivotan oikein hyvää ja aurinkoista kesää kaikille. Tavataan syksyllä Tamyn uudella toimistolla!

Ville Heinonen
Tamyn hallituksen varapuheenjohtaja ja tilahankevastaava

Järjestöhommissa, kuten ylioppilaskunnassa tai ainejärjestössä, pitää uskaltaa unelmoida ja jättää ajatuksille tilaa lentää. Toisinaan pitää pysähtyä ja katsoa tulevaisuuteen: miksi olemme olemassa, mitä haluamme saavuttaa ja miten muutamme maailmaa paremmaksi? Ja vaikka maailma ei muutu vuodessa, pieniä askelia otetaan yliopistolla ja opiskelukaupungissamme koko ajan. Valtakunnallisesti opiskelijan paremman huomisen unelmointi on käynnissä SYL:n projektissa, joka tunnetaan nimellä ”Toimintakykyinen ja tulevaisuuteen katsova yliopisto”. Ylioppilaskuntamme toiminta perustuu strategialle ja tavoitteet löytyvät linjapaperista, mutta tämä ei tietenkään vielä riitä. Jonkun pitää myös toteuttaa näitä papereita. 

Mietin usein, miten ylioppilaskunta ja ympäröivä yhteiskunta voisivat olla avoimempia, jäsenistön ja kansalaisten mielipiteen huomioivampia ja ketterämpiä toimissaan? Onko opiskelijalla yhtäläinen oikeus vähimmäinen toimeentulo muiden tuettujen ryhmien kanssa? Onko nuorten tyydyttävä koulutustaan vastaamattomiin töihin? Entä voisiko tulevaisuudessa mielenterveyspalveluiden tarve vähentyä radikaalisti nuorten keskuudessa? Voisiko opiskelijakortin tilata netissä?

Vaikka usein kuulee puhuttavan ylioppilasliikkeen olevan stagnaation tilassa vellova ei-liike, on opiskelijoilla aito pyrkimys kohti parempaa yhteiskuntaa. Tamy tekee kehitysyhteistyötä Intian Rajasthanissa, ajaa byrokratiaa vähentävää ja ihmisten tasa-arvoa lisäävää perustuloa, lobbaa liikuntatiloja huolestuttavan vähän liikkuville opiskelijoille, on mukana tasa-arvoista avioliittolakia ajavassa lakialoitteessa ja puolustaa  ulkomaistenkin opiskelijoiden oikeutta maksuttomaan koulutukseen. Lista jatkuu.

Sen sijaan mitä tekevät todennäköisesti Suomessa eduskunnan jälkeen suurinta poliittista valtaa käyttävät työmarkkinajärjestöt? Ne puolustavat suurten ikälukkien etua eläkeasioissa niin kiihkeästi, että nykyinen nuorten ja nuorten aikuisten ikäluokka joutuu tulevaisuudessa järjestelmän maksajiksi. Palkansaajajärjestöt torppaavat perusturvaan liittyvät parannukset, kuten perustulon tai toimeentulotukien suhteellisen tason nostamisen. Työnantajien EK:n politiikka ajaa maksullista koulutusta ja opintojen rahoittamista lainarahalla. Akava linjaa sivuillaan puolustavansa oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta ja suvaitsevaisuutta, mutta missä viipyy heidän tukensa Tahdon 2013–kampanjalle ja miten yhdenvertaisuutta lisää opintotuen lainaosuuden kasvattaminen?

Moralisointi ja oppimestarointi ei ole kaunista, mutta en väitä ylioppilasliikkeenkään olevan täydellinen, tai edes Tamyn sen sisällä. Peräänkuulutan kuitenkin näin vapun alla kaikki ajattelemaan millainen olisi parempi maailma. Voitko itse vaikuttaa ammattijärjestöösi, EK:n, ylioppilaskuntaasi tai muuten ympäristöösi niin, että huomenna olisi edes vähän siedettävämpää.

Jari Järvenpää

Hallituksen puheenjohtaja 2013

Jokaisessa hallituksessa pitää olla se ‘kiva sektori’. Järjestösektori mielletään usein tällaiseksi. Vaikka ylioppilaskunnan päätehtävä ei olekaan tapahtumien ja bileiden järjestäminen, pyrimme kuitenkin kannustamaan Tamyn piirissä toimivia yhdistyksiä myös siihen. Tampereen yliopisto koostuu suuresta määrästä erinäisiä yhdistyksiä, ainejärjestöjä ja harrastekerhoja, ja Tamyn piirissä toimivia yhdistyksiä on karkeasti jopa 80 kappaletta. Tästä massiivisesta sopasta toivoisi jokaisen opiskelijan löytävän itselleen jotakin.

Järjestösektorin päätehtävä onkin kannustaa ihmisiä toimimaan järjestöissä, osallistumaan niiden tapahtumiin sekä rakentaa yhteisöllisyyttä yliopistomme opiskelijoiden välille. Kunniakkaasti pyrimme luomaan mahdollisuudet ja puitteet tälle. Yliopiston perimmäisiä tarkoituksia on kasvattaa opiskelijoista valveutuneita ja kriittisesti ajattelevia kansalaisia, jotka ovat aktiivinen osa yhteiskuntaa. Koen, että järjestösektori toteuttaa tätä perimmäistä tehtävää, joka on yliopistomaailmalle tarkoitettu. Olemme siis osa korkeakoulutuksen sivistyksen rakentajia.

Eikä siinä vielä kaikki, vaikka teksti saattaa korkealentoiselta kuulostaa. Monesti on käyty keskustelua siitä, miten järjestö- ja kulttuurisektori koetaan ylioppilaskunnassa, ja suoraan sanottuna se koetaan turhaksi. Usein on kuultu puhuttavan, että mikäli täytyisi säästää, niin esimerkiksi näiltä sektoreilta sitä voisi harkita. Tahtoisin kuitenkin herätellä ihmisiä ajattelemaan kysymällä, että mikäli meillä ei olisi elintä, joka mahdollistaa yhteistoiminnan, ja mikäli kukaan tai mikään ei olisi tukemassa tätä laajaa yhdistysten kenttää, niin miten mikään muukaan vastuualue ylioppilaskunnissa voisi toimia. Jos yhdistyksiä ei olisi, ei olisi yhteisöllisyyttä eikä yhteistä toimintaa. Ilman yhdistyksiä ja niitä tukevia elimiä ei olisi siis edes tarvetta millekkään edunvalvonnalle taikka toiminnalle.

Täten haluankin todeta, hieman provosoivaan sävyyn, että järjestösektori ja yhdistysten toiminnan mahdollistavat elimet ovat erittäin tärkeässä asemassa ylioppilaskuntien tulevaisuuden puolesta. Olemme kaiken toiminnan pohja ja lähtökohta. Olen ylpeä, että järjestösektori on olemassa ja iloinen, että voin toteuttaa korkeakoulujen sivistyksen edistämistä!

Mutta palatakseni takaisin maan päälle, haluaisin todeta, että tänään on kaunis aurinkoinen kevätpäivä!

Pysykää ihmiset hereillä, pian koittaa huhtikuu ja siitä alkaakin vapunvietto, joka tänä vuonna tulee olemaan GRANDIOOSA!

Lauri Koponen
Hallituksen jäsen 2013

Yltiö ry:n, kuvitteellisen ja vastakeksityn yleistieteellisen yksikköjärjestön toimintasuunnitelma syntyy parissakymmenessä minuutissa. Tamyn ja Open Knowledge Finlandin järjestämässä Päätösvalmistelu avoimeksi -vertaisoppimistapahtumassa harjoitellaan avointa päätösvalmistelua. Parikymmentä opiskelija-aktiivia ylioppilaskunnan hallituksesta, edustajistosta ja ainejärjestöistä naputtelevat parin-kolmen hengen porukoissa kannettavia tietokoneitaan alakuppilan pöydissä. Erikoista on se, että tekstiä näyttää syntyvän ruudulle samanaikaisesti useaan eri kohtaan. Tämä johtuu siitä, että kaikki tapahtuman osallistujat muokkaavaat samaa verkossa sijaitsevaa asiakirjaa. Menetelmää kutsutaan yhteiskirjoitamiseksi, ja siihen sopivia palveluita löytyy niin avoimen lähdekoodin ohjelmistoina kuin Googlen tarjoamina. Liitetiedostojen eri versioiden edestakainen lähettely on siirtynyt historiaan, eikä osallistujien tarvitse edes olla fyysisesti läsnä samassa paikassa. Kun asiakirja on avoimesti muokattavissa ja linkki yleisesti tiedossa, ei päätösvalmistelu riipu enää siitä kuka tuntee kenet.

Keynotepuheenvuoron esittänyt tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen on innostunut verkon tuomasta avoimuuden mahdollisuudesta. Maastoliikennelakia valmistellaan ensimmäisenä Suomessa viranomaisten ja kansalaisten avoimena yhteistyönä. Osoitteessa maastoliikennelaki.fi kiinnostuneet löytävät perustietoa asiasta ja suomijoukkoistaa.fi -sivustolla ideoidaan ja keskustellaan uuden lakiesityksen yksityiskohdista -jo varhaisessa vaiheessa ennen kuin sitä on tosiasiallisesti lyöty lukkoon. Valmistelussa sovelletaan joukkoistamisen periaatteita. Sillä tarkoitetaan työn tai tehtävän jakamista ennalta rajoittamattomalle joukolle pieniin osiin. Lainvalmistelussa ja päätöksenteossa verkon yli kuka tahansa kiinnostunut pääsee osallistumaan sopivana ajankohtana juuri itselle sopivalla panoksella. Avoin ja joukkoistettu päätösvalmistelu kuroo umpeen eliitin ja ruohonjuuritason välistä demokratiakuilua ja luo sillan tieteellisen tutkimuksen ja poliitikan välille. Kun ihmiset osallistuvat omalla ajallaan itselleen tärkeistä asioista päättämiseen, tulee päätösprosessiin mukaan sekä ihmisten arvot että asiantuntemus ilman kasvavia kustannuksia. Virkamiestyö ja konsulttiselvitykset kun eivät ole ilmaisia. Oikea päätösvalta ja mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin tuntuu myös paremmalta kuin näennäinen kuuleminen.

Opiskelijayhdistykselle yhteiskirjoitustyökalujen käyttäminen tuo useita etuja. Kokousten ei tarvitse ikinä olla päätösvallattomia, kun osallistua voi verkon ylitse. Esityslistat ja pöytäkirjat arkistoituvat yhteen paikkaan, ja tulevien vuosien hallitukset pääsevät näkemään mitä edeltäjät ovat tehneet. Pöytäkirjojen hyväksymisprosessi helpottuu, kun kaikki osallistujat näkevät koneelta jo kokouksen aikana pöytäkirjan tarkat sanamuodot. Sosiaalisessa mediassa tai sähköpostilistoilla käytävä keskustelu yhdistyksen asioista on helppo siirtää esityslistalle, kun sen voi tehdä kuka tahansa hallituksen jäsenistä, eikä kaikki työt kasaannut puheenjohtajan tai sihteerin harteille. Samoin työaikaa säästyy ja informaatioähky vähenee, kun tehdyistä päätöksistä ei tarvitse tiedottaa erikseen sähköpostilla, vaan kaikki tietävät, että aina ajantasaiset pöytäkirjat löytyvät yhdistyksen sivuilla tai sosiaalisen median ryhmässä sijaitsevan linkin takaa.

Tampereen yliopistolla toimiva Syy-Tampere ry, yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen paikallinen opiskelijayhdistys on käyttänyt etherpad-nimistä yhteiskirjoitusalustaa kahden vuoden ajan. Puheenjohtaja Henna Kuivalaisen mukaan verkkotyökalu on paljon kätevämpi kuin perinteinen liitetiedostomalli. Ylioppilaskunta on käyttänyt myös wikiä ja Googlen Documents-palvelua. Jälkimmäisessä on kirjoitettu selontekoa ja ensin mainitussa strategiaa.

Kirjoittaja on Raimo Muurinen, joka oli järjestämässä Päätöksenteon valmistelu avoimeksi -vertaisoppimistapahtumaa 18.3.2013

Raimo Muurinen
–
Nettifasilitaattori
Open Knowledge Finland &
Avo2-hanke
Otavan opisto
p. +358 44 5777 574
raimo.muurinen@gmail.com

http://www.otavanopisto.fi

Nimittäin koulutuspolitiikkaan. Jos otsikointi hämmentää, niin ei ihme, sillä koulutuspolitiikka ei ole erityisen tunnettu seksikkyydestään. Kopoilijat jauhavat johtosäännöstä, yliopistoindeksin jäädyttämisestä, siirtymäsäädöksistä ja rahoitusmallin vaikuttavuudesta, jotka ovat toki äärimmäisen tärkeitä keskusteluita mutta samalla saavat aikaan värähdyksiä pelkästään kovimmissa kopo-skenettäjissä.

En varmasti ole ensimmäinen enkä viimeinen joka tuskastelee kopon pihtaillessa eroottisuudessa, joten olisikohan aika katsoa asiaa uudella tavalla – ainakin Tamyssa. Ongelmana kopon kanssa yleensä on, että se ei useinkaan ole matalan kynnyksen toimintaa. Usein jumiudutaan siihen, että koulutuspoliittista edunvalvontaa voi tehdä vasta  kun on perehtynyt uuvuttavan rehevään sääntöviidakkoon. Moni luovuttaa jo siinä vaiheessa, enkä näin sitä viidakkoa itse jonkin aikaa raivanneena heitä siitä voi syyttää.

Koulutuspolitiikka kaipaa siis muunlaistakin säpinää, kun mitä esimerkiksi OKM:llä on viime aikoina ollut tarjolla. Se kaipaa olematonta kynnystä lähteä mukaan toimintaan ja vetovoimaa. Opiskelijat kuluttavat päivittäin luentosalien penkkejä, kirjaston kirjoja ja tuijottelevat enemmän ja vähemmän tyhjiä word-tiedostoja. Jokaisella olisi siis varmasti sanottavaa opintojen kehittämiseen, mutta vain suhteellisen pieni joukko niin tekee.

Vaikka itse kuulun niihin, jotka ovat kolunneet ties mitkä työryhmät ja tietävät monen vuoden kokemuksella keillä on parhaat kokoustarjoilut, liputan uusien tyyppien puolesta täysin purjein. Kokemattomuus ei tässäkään asiassa ole ollenkaan huono juttu. Kokemattomat kopoilijat tuovat uusia ajatuksia, kysyvät peruskysymyksiä, joihin pitäisi vastata virkistämisen takia aina tasasin väliajoin ja he yleensä aloittavat puhtaalta pöydältä, jolloin voidaan purkaa vastakkainasetteluita, joita on mahdollisesti vallinnut. Joten nyt kaikki kaappikopot ulos ja vaikuttamaan!

Kirjoitan tätä blogausta ennen kaikkea myös itselleni, etten sortuisi vain jauhamaan kopo-jargonia kokouspulla suussa koko vuotta, vaan keskittyisin myös uusiin ideoihin ja ihmisiin. Omasta varjo-toimintasuunnitelmastani koulutuspoliittiselle sektorille löytyy kirjaus tuoda hieman himoa hallintoon.

Me Tamylla olemme aika helppoja mitä tulee koulutuspolitiikkaan. Kaikki käy, eli jokainen voi lähestyä meitä. Vähän jäämme kummeksumaan jos et ota yhteyttä, vaikka lupasit, mutta toivumme nopeasti. Lyhyemmätkin jutut käy, ja sitoutuminen on vapaaehtoista mutta toivottavaa.

Sanni Pietilä

Hallituksen jäsen 2013

Eräs Tamyn kopojen sektoripalaveri. Kuva ei liity tapaukseen.

Soposektoria ravisuttaa tällä hetkellä paitsi toimeentulotornado, myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveystutkimuksen karut tulokset. Korkeakouluopiskelijat eivät urheile riittävästi ja noin kolmasosa miehistä ja vajaa puolet naisista kokee jotakin tiettyä fyysistä tai psyykkistä oiretta päivittäin tai lähes päivittäin. Tämän lisäksi uudet ilmiöt yleistyvät, joista merkittävimmäksi nostettiin tutkimuksessa nettiriippuvuus. Eikä ihme. Tulosten mukaan nettiriippuvaisten miesopiskelijoiden määrä on kohonnut lähes kymmenellä prosentilla viimeisen neljän vuoden aikana, ja viidesosalla on netin käytöstä aiheutuvia ongelmia vuorokausirytmin kanssa.

Riippuvuudella tarkoitetaann hallitsematonta ja pakonomaista käyttäytymistä, joka aiheuttaa syyllisyyden tunnetta sekä ongelmia muilla elämänalueilla, kuten sosiaalisten suhteiden ylläpidossa. Rajanveto ongelman ja normaalin käytön välillä on kuitenkin muuttunut yhä hankalammaksi internetin ujuttauduttua itsestäänselväksi osaksi jokaisen opiskelijan elämää. Tietokoneet auttavat työssä, opiskelussa, arkipäivän askareissa sekä vapaa-ajan puuhissa (sekä Trivial Pursuitin ollessa väärässä, kuten toimiston ryhmäytymis-illassa huomasimme). Pandoran digitaalinen laatikko on avattu: nykyään festareilla keikat katsotaan ipadien läpi, ja ystävien päivitykset kertovat minkälainen sää ulkona on ja kenen päiviä vietetään. Sankari-isät, avokadopastat, hassut eläinvideot ja muut virtuualispektaakelit leviävät yhtä nopeasti kuin Turun palo – eikä busseissa tai kokouksissa näy enää yhtään ihmistä joka ei olisi jossain kohtaa “henkisesti poissa”.

Kielteisestä sävystä huolimatta en pidä tätä kehitystä minkäänlaisena teknologian demonina. Netin käytöllä ja aktiivisella päivittämisellä on selvä paikkansa avoimemman päätöksenteon välineenä, ja sellaiseen järjestöön en ole vielä törmännyt jolla ei vuodesta toiseen olisi toimintasuunnitelman osana kirjaus tiedotuksen parantamisesta. Terveystutkimus kuitenkin osoittaa, että internet on hyvä piika, mutta huono emäntä. Joten nyt kun ylioppilaskirjoitukset muuttuvat sähköisiksi ja applicationit hiipivät hiljalleen osaksi syöttötuoleja, yhteiskuntamme tarvitsee virtuaalimedialle oman kultaisen käytöstapaoppaansa.

What happens in Tamy, stays in Twitter. Ja niin se kuuluu jokaisessa itseään kunnioittavassa ylioppilaskunnassa ollakin. Mutta jos luet tätä blogia samalla kun istut ystäväsi kanssa kahvilla, laita se äläri laukkuun ja tarjoa seuralaisellesi santsikuppi. Olet sen hänelle ja itsellesi velkaa.

Hallituksen puolivälitarkastelun (28.2.) ja kehysriihen (21.3.) lähestyessä keskustelu opintotuen rakenteellisesta kehittämisestä käy vilkkaana. Keskustelu on osa yhteiskuntamme rakennemuutosta, jossa suuret ikäluokat siirtyvät joukoittain eläkkeelle ja tarve yhä pienenevän työikäisen väestönosan työurien pidentämiselle on valtaisa. Kun eläkeiän nostoa on pidetty loppupään osalta ainoana potentiaalisena vaihtoehtona, on päädytty siihen, että alkupäästä työuria pyritään pidentämään keinolla millä hyvänsä.

Tänään Helsingin Sanomien verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa kerrotaan ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta opintotuen uudistamiseen liittyen. Päällimmäisenä pointtina on valmistumisen nopeuttaminen tarjoamalla opiskelijalle keppiä joko pakkolainan tai tukikuukausien rajaamisen muodossa, jotta korkeakoulusta valmistuttaisiin nopeammin. Myös SYL ja SAMOK osallistuivat tänään keskusteluun julkaisemalla kommenttinsa kyseiseen artikkeliin.

Lainapainotteiset mallit ovat valtion tiukan taloudellisen tilanteen kannalta paras ratkaisu, mutta opiskelijoiden näkökulmasta tällaiset mallit ovat hyvinkin ongelmallisia. Lainapainotteisuuden lisäämisessä on itse asiassa kyse lähes samasta asiasta kuin keskustelussa koulutuksen maksullisuudesta. Ääritapauksessa ollaan pakkolainamallissa, jossa opiskelija joutuu rahoittamaan opintonsa täysin itse, joskin vasta opintojen päätyttyä. Joka tapauksessa malli lisää opiskelijan näkökulmasta henkilökohtaista riskiä toimeentulosta ja nostaa opintojen aiheuttamia kustannuksia nykyisestä, mistä seuraa se, että todennäköisesti entistä harvempi pyrkii korkeakoulutuksen piiriin. Toinen vaihtoehto on se, että opiskelijat lisäävät entistä enemmän työntekoa opintojen aikana rahoittaakseen opintonsa, jolloin ainakaan uudistuksen tavoitteita ei saavuteta.

Tukikuukausien rajaaminen saattaa puolestaan johtaa suuriin suorituspaineisiin opiskelun alkuvaiheessa, jolloin mielenterveysongelmien riski kasvaa. Lisäksi keino on ongelmallinen siksi, että tutkintorakenteet eivät välttämättä aina tarjoa mahdollisuuksia edetä samassa tahdissa kuin opintotukijärjestelmä vaatisi. Työurien pidentämisessä pitäisikin keskittyä ennemmin opiskelun sujuvuuden edistämiseen.

Opintotuen edellisestä uudistuksesta on vielä niin vähän aikaa, ettei edes näitäkään vaikutuksia olla ehditty tutkimaan. Tuntuukin oudolta, että opintotukea pidetään pelinappulana, jota voidaan liikutella suuntaan tai toiseen varsin nopealla aikataululla. Jatkuva epävarmuus opintotuen tulevaisuudesta ei ainakaan helpota opiskelijoiden elämää ja keskittymistä opiskeluun. Opiskelijoiden onkin syytä pysytellä hereillä, jotta myös tulevaisuudessa opiskelijoilla olisi realistisesti saavutettavissa riittävä toimeentulo. Kaikki kiinnostuneet ovat myös tervetulleita keskiviikkona 20.2. Linnan ala-aulaan, kun Tamyn hallitus järjestää kampuspäivystyksen teemanaan toimeentulo.

Ville Heinonen
Tamyn hallituksen varapuheenjohtaja 2013

Tamyn iloinen hallitus muutamine viisaine sihteereineen vietti viime maanantain ja tiistain Suomen ylioppilaskuntien liiton eli SYL:n avausseminaarissa, jonne oli kutsuttu ylioppilaskuntien edustajat ympäri Suomen. Itselleni seminaari oli ensimmäinen suora kosketus kyseiseen lafkaan. Monelle muulle hallituksemme hemmolle SYL oli käynyt tutuksi jo viime vuoden loppupuolella, kun heidän edustajistoryhmänsä osallistivat heidät hallitukseen pyrkivinä tehokkaasti liiton liittokokoukseen. Itse olin tyytyväinen, ettei minun silloin tarvinnut kohdata liittaria. Miksi?

Missä tahansa tehty politikointi mielletään usein kieroksi touhuksi. Liskoilua olin kuullut kuitenkin harjoitettavan nimenomaan SYL:ssä. Aviisikin valotti jokin aika sitten liittaria, jossa ylioppilaskuntien liiton hallituksen uudet jäsenet valitaan neuvotteluiden avulla, eivätkä pätevimmät ehdokkaat tule välttämättä valituiksi. Ihmisyyteen uskova idealistiminäni ei ollut vielä loppusyksystä valmis kohtaamaan maailmaa, jossa kuuleman mukaan tehokas laskelmointi ja juoninta olivat parhaat apuväineet päämäärien saavuttamiseksi.

Maanantaina SYL:n kohtaamista ei voinut enää estää. Ensitreffimme olivat osaltani alkukankeudessa jäykät mutta loppujen lopuksi yllättävän antoisat.

Kankiperseilyni loppui viimeistään siinä vaiheessa, kun kehtasin toteuttaa v-sanaa ja täten totella liiton pätevänoloisen puheenjohtajan Marina Lampisen avauspuheen käskyä. Verkostoituminen on toki sanana auttamatta läppä, mutta touhussa on kieltämättä oikeasti hyvätkin puolensa. Parhaimmillaan pääsee tutustumaan tyyppeihin, joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä.

Onnistuneena yhteistyö konkretisoituu esimerkiksi hyvien käytänteiden levittämisenä. Jotkin asiat hoidetaan vaikkapa Lapin yliopistossa paremmin kuin Tampereella ja toisin päin. Ylioppilaskuntien väliset tapaamiset mahdollistavat ajatusten ja ideoiden vaihdon, mikä auttaa entistä opiskelijamyönteisemmän opiskelumaailman kehittämisessä valtakunnallisesti.

Verkostoitumisessa oli ehdottomasti myös se hyvä puoli, että kuvani Suomen ylioppilaskuntien liitosta matelijamaana muuttui positiivisempaan suuntaan. Tämäkin organisaatio koostui inhimillisistä ihmisistä. Muurit murtuivat viimeistään iltapirskeissä. Kalja on edelleen yksi hyvä väline siihen, että ihmiset saadaan kohtaamaan toisensa lämmöllä ja hyväksynnällä.

Meillä oli hyvä meininki ja yhteenkuuluvuuden tunne, olemmehan kaikki opiskelijoiden asioiden ajajia. Toivottavasti sama henki säilyy myös ensi syksyn liittokokouksessa, jota en voi enää hallituslaisena välttää.

Anne Soinsaari

Tamyn hallituksen jäsen 2013

Olipa kerran opiskelija, joka aloitti yliopisto-opinnot. Elämä hymyili, sillä opiskelija oli päässyt opiskelemaan haluamaansa pääainetta ja muutto uudelle paikkakunnalle näyttäytyi jännittävänä mahdollisuutena. Asiat eivät voisi olla paremmin! Mutta sitten yliopisto-opiskelujen aikana tapahtuu jotain. Ympäristö ei tarjoakaan sellaista tukea, jota opiskelija tarvitsisi. Opinnot eivät näyttäydykään mielekkäänä. Yhteyttä opiskelukavereihin ja järjestöihin ei ole syntynyt tai se jää pinnalliselle tasolle. Elämä ei maistukaan enää iloiselta, kuplivalta nuoruudelta, jonka pitäisi olla parasta aikaa, vaan se on ahdistavaa suorittamista ja tavoitteiden toteuttamista; oravanpyörä, jossa pyörä on lähtenyt vallattomasti pyörimään alamäkeä, koska mikään ei pidä sitä paikallaan. Jonkun tarvitsisi pysäyttää valloillaan pyörivä pyörä, mutta kyydissä oleva ei tiedä, että mistä apua saisi.

Tällaiset kertomukset ovat nyky-yhteiskunnassamme arkipäivää. Opiskelijat uupuvat, ahdistuvat ja saavat psyykkisiä oireita, koska he eivät integroidu omiin opiskeluympäristöihinsä tai musertuvat omien tavoitteidensa ja yhteiskunnan paineiden alle. Ja valitettavasti nämä syyt ovat vain osa todellisuudesta. Vaikka opiskelijoiden ahdistuneisuus onkin kuluneen viikon aikana läpäissyt uutiskynnyksen muun muassa Ylellä ja Helsingin Sanomissa, valtakunnallisella tasolla keskustelu liikkuu lähinnä leikkauslistoissa ja opiskelutahdin kiristämisessä, jolloin pehmeät arvot, kuten opiskelukyvyn edistäminen ja sen heikkenemiseen puuttuminen jäävät yksilöiden ja yliopistojen vastuulle. Ainon, Katrin ja Sakarin tarinat ovat täten henkilökohtaisia huolia, joiden ratkaisussa oppilaitosten pitäisi olla mukana, mutta liian usein apua ei joko pyydetä tai anneta tarpeeksi ajoissa. Opiskeluympäristöön ei tällöin muodostu tukiverkostoa, jollainen meillä kaikilla pitäisi olla.

Viime syksyn aikana olen saanut itse huomata, millainen merkitys oppimisympäristöllä on opiskelukyvylle. Olen nähnyt, miten eräs ystäväni on väsynyt opiskeluihinsa, joista on aina suoriutunut hyvin. Kurssit eivät tarjoa apua omien tavoitteiden täyttämiselle, esseiden kirjoittaminen tuntuu raskaalta ja yliopisto ei tue omaa oppimista. Opiskelu ei kiinnosta ja suoritusten tekeminen viivästyy. Tuntuu siltä, että ainoa vaihtoehto on vaihtaa opiskelukaupunkia ja maata, koska kokemukset vaihto-opiskeluympäristöstä olivat huomattavasti paremmat eikä tiedä, mitä omassa ympäristössään voisi tehdä. Olen itsekin huomannut samoja asioita: yhteys henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä voisi olla parempi, vertaistoimintaan tulisi kannustaa enemmän, opetustyylit voisivat olla osallistavampia ja yliopistoympäristö inspiroivampi ja paremmin opiskelijoiden tarpeita palveleva. Opiskelukyky ei olekaan ainoastaan opiskelijan oma asia, vaan siihen liittyy paljon yhteisöllisiä piirteitä, jotka kiteytyvät oikeanlaisen opiskeluympäristön luomisessa.

Asiat eivät kuitenkaan ole aina negatiivisesti sävyttyneitä, eikä ongelmiin löydy ratkaisua ainoastaan listaamalla niitä ja odottamalla, että ne korjaantuvat itsestään. Opiskeluympäristöä on verrattain helppo muuttaa luomalla lisää oppimista edistäviä tiloja, edistämällä vertais- ja opettajatutortoimintaa ja järjestämällä vuorovaikutteisia tilaisuuksia, jossa opiskelijat ja opettajat saavat tutustua toisiinsa, keskustella ja jakaa kokemuksia. Paremmat suhteet opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä edistävät myös opiskelukykyä luomalla ilmapiirin, jossa opiskelijat saavat tukea ja neuvoja opintoihinsa innostavalla tavalla ja opettajat itse innostuvat opiskelijoidensa neuvomisesta, ja heitä tuetaan tähän yliopiston taholta. Ympäristö, jossa opiskelijat voivat olla vuorovaikutuksessa tovereidensa ja henkilökunnan kanssa mutkattomasti, parantaa halua opiskella, mutta myös ehkäisee opiskelukyvyn ongelmatilanteita.

Miten siis pysäyttää mäkeä alas pyörivä oravanpyörä, johon opiskelija on jäänyt loukkuun tai estää pyörän liikkeelle lähtemistä? Vaihtoehtoja on monia, mutta yksi on huomata ihmisten huono olo, keskustella ja tukea heitä ongelmiensa ratkaisussa. Kun saa ystävänsä ymmärtämään, että hän ei ole ajatuksiensa kanssa yksin, vaan ympärillä on tukea antava ympäristö, joka koostuu sekä hyvän tutortoiminnan kautta saaduista ystävistä että henkilökunnasta, ystävän on huomattavasti helpompi päästä eteenpäin. On myös hyvä muistuttaa ystäväänsä siitä, että lopulta tärkeintä on se, että on onnellinen. Onnellisuus tuskin löytyy elämällä tulevaisuuttaan varten, vaan on parempi nauttia hetkestä ja opiskeluajastaan sekä vaikuttaa opiskeluympäristöönsä, jotta se palvelisi omaa onnellisuutta ja oppimista mahdollisimman hyvin. Me kaikki kuitenkin elämme vain kerran.

Veikko Mäkelä

Tamyn hallituksen jäsen 2013