Olet täällä
Ainejärjestökilpailu
Ainejärjestökilpailu on jo perinteeksi muodostunut Tamyn järjestöjen toiminnan tukemis- ja kehittämismuoto. Aikaisempien vuosien kilpailuista, niiden aiheista ja palkituista järjestöistä voit lukea Tamypediasta.
Ainejärjestökilpailu 2012: Kaikkien yksiköiden ainejärjestöt, yhtykää!
Vuoden 2012 ainejärjestökilpailun (kilpailuaika 16.5.–15.10.2012) aiheena oli ainejärjestöjen yhteistoiminta uusissa tieteenalayksiköissä.
Tehtävänä oli raportoida erilaisista tieteenalayksikön järjestöjen yhteistoimintaa edistäneistä tapahtumista tai toimintamuodoista. Osallistujien tuli kertoa esimerkiksi millaisin keinoin yksikössä huolehditaan ainejärjestöjen kesken yhtenäisestä edunvalvonnasta sekä millaisella toiminnalla ainejärjestöt yhdessä edistävän yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lue lisää vuoden 2012 kilpailujulistuksesta.
Palkitut vuonna 2012
Voittajaksi valittiin Kasvatustieteen yksikön ainejärjestöt. He ovat onnistuneet ottamaan tieteenalayksiköiden synnyttämän uuden tilanteen mahdollisuutena ja voimavarana. Yhteistoiminnalle on luotu toimivat rakenteet, jotka mahdollistavat toiminnan kehittämisen: huomiota on kiinnitetty sekä edunvalvonnan vaikuttavuuteen että yhteisöllisyyden eri muotoihin. Toiminta kohdistuu sekä uusien että vanhojen opiskelijoiden integroimiseen sekä koko yksikön, niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan, yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Luontevaan yhdessäoloon on kiinnitetty huomiota muun muassa yhteisen tilan sekä tekemisen muodossa. Kasvatustieteen yksikön ainejärjestöt antavat hyvän esimerkin yhteisöllisyyden rakentamisesta. Palkinnoksi voittajat saivat kunniakirjan sekä yhteiseksi 250 euroa toimintarahaa.
Toiseksi sijoittui Hallat ry:n, Spatikka ry:n ja Staabi ry:n yhteinen tuutortoiminta. Näiden järjestöjen yhteinen tuutortoiminta syksyllä 2012 on ainejärjestöistä lähtevää, ja siinä on vastattu huoleen, joka on syntynyt uusien laajojen kandiohjelmien opiskelijoiden ryhmäytymisestä ja integroitumisesta. Toiminta on ainejärjestöjen yhdessä suunnittelemaa, ja siitä huokuu aito kiinnostus uusien opiskelijoiden yhteisöllisyyttä kohtaan. Samalla toiminta on lujittanut ainejärjestöjen välisiä suhteita ja luo mahdollisuuksia muullekin yhteistoiminnalle. Palkinnoksi toiseksi sijoittuneet saivat yhteiseksi 100 euroa toimintarahaa.
Raati halusi kiittää myös Johtamiskorkeakoulun ylioppilaita JKK:ta heidän Johtajuussymposium-tapahtumasta, sillä tapahtuma on omiaan edistämään yksikön sisäistä yhteistoimintaa myös henkilökunnan kanssa. Raati toivoo, että konseptia levitettäisiin myös muihin yksiköihin. Myös Iltakoulun Talviolympialaiset saivat kiitosta, sillä tapahtuma yhdistää ainejärjestöjä yli tieteenalayksikkörajojen sekä tapahtumassa on esimerkillisesti huomioitu myös vaihto-opiskelijoiden integroiminen.
Voittajat julistettiin Tamyn 87-vuotissynttäreillä 3.11.2012. Kilpailuraadissa toimivat Tamyn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Anni Heinälä, Campus Conexus II -hankkeen suunnittelija Ann-Marie Norrgrann ja Tamyn järjestö- ja viestintäsihteeri Virve Valtonen.
Ainejärjestökilpailu 2011: Kaikkien yhteinen ainejärjestö
Vuonna 2011 ainejärjestökilpailu (kilpailuaika 11.4.–28.10.2011) kannusti järjestöjä ottamaan saavutettavuuden toiminnassaan entistä vahvemmin huomioon.
Tehtävänä oli suunnitella ainejärjestön toimintaa saavutettavuuden näkökulmasta ja toteuttaa kilpailuajalla 1–3 tapahtumaa, joiden järjestämisessä otetaan huomioon joku/jotkin aiemmin huomiotta jääneet opiskelijaryhmät. Tapahtuma saattoi olla myös esimerkiksi jokin ainejärjestön toimintaan liittyvä käytäntö tai perinne. Määräpäivään mennessä ainejärjestöjen tuli lähettää raportti toteutetuista tapahtumista. Raportissa tuli lisäksi perustella, miksi juuri tämä tapahtuma/tapahtumat muuttaisivat ainejärjestöä saavutettavammaksi.
Palkitut vuonna 2011
Molemmat palkitut järjestöt toivat saavutettavuuden esille tavalla, joka liittyi heidän opiskelualansa erityispiirteisiin.
Voittajaksi kilpailussa valittiin Staabi ry, joka ehdotuksena oli selkeästi uusi avaus saavutettavuuden saralla. Staabin ehdotus oli innovatiivinen avaus aikuisopiskelijoiden suuntaan uusilla aikuisopiskelijoille suunnatuilla tapahtumilla sekä yhteydenpitokanavilla. Yhtäältä uusi toiminta palvelee pehmeänä laskuna yliopiston käytäntöihin aikuisopiskelijoille, joilla saattaa olla kynnystä muutoin osallistua kaksikymppisten usein biletyshenkiseen toimintaan. Toisaalta nuoremmille opiskelijoille mahdollistuu työelämätuntemuksen lisääntyminen kokeneempien opiskelutovereiden välityksellä. Tämän kaltainen toiminta voikin olla hyvä reitti selvittää niitä tarpeita ja ongelmia, joita kenties opiskelijatoiminnan ulkoreunalle jäävillä on.Palkinnoksi voittaja sai 250 euroa toimintarahaa.
Toiseksi sijoittui Lexica ry. Lexican kilpailuehdotus, kaiken tapahtumaviestinnän kääntäminen englanniksi, oli hyvä esimerkki siitä, kuinka pienilläkin teoilla saavutettavuutta voidaan lisätä ainejärjestöjen toiminnassa ja saada näin uusia opiskelijaryhmiä mukaan toimintaan. Palkinnoksi toiseksi sijoittunut sai 150 euroa toimintarahaa.
Palkinnot jaettiin Tamyn 86-synttäreillä 4.11.2011. Kilpailuraadissa toimivat Tamyn hallituksen järjestövastaava Veera Ikkelä, hallituksen yhdenvertaisuusvastaava Pieta Hyvärinen, Tampereen yliopiston tutkija Minna Leinonen, Campus Conexus II -hankkeen suunnittelija Ann-Marie Norrgrann ja Tamyn järjestösihteeri Hanna-Riikka Roine.
