Olet täällä
Muutoksenhaku
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan pääsäännössä on muutoksenhausta ylioppilaskunnan edustajiston, hallituksen ja keskusvaalilautakunnan päätöksiin määrätty seuraavaa (40§):
Ylioppilaskunnan edustajiston, hallituksen ja keskusvaalilautakunnan päätöksestä on jokaisella oikeus valittaa sillä perusteella, että hänen yksityistä oikeuttaan on loukattu, ja ylioppilaskunnan jäsenellä myös sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista, säännöistä taikka muista ylioppilaskuntaa koskevista määräyksistä poikkeavassa järjestyksessä tahi että päätös on muutoin lain tai ylioppilaskuntaa koskevien määräysten vastainen. Päätöksestä, joka on luonteeltaan yksinomaan asiain valmistelua tai toimeenpanoa, ei kuitenkaan saa valittaa. Valitus on tehtävä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään.
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun.
Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta;
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi; sekä
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Jos asiassa tarvitaan valituslupa, valituskirjelmässä on ilmoitettava, minkä vuoksi valituslupa tulisi myöntää.
Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitetettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.
Valituskirjelmään on liitettävä:
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä;
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta; sekä
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään hallintolainkäyttölain 21§:n mukainen valtakirja. Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Se voidaan toimittaa henkilökohtaisesti tai postitse. Valituksen on postitse lähetettynäkin oltava valitusviranomaisella viimeistään valitusajan päättymispäivänä viranomaisen aukioloaikana. Valituksen lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla.
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden yhteystiedot löydät hallinto-oikeuden sivuilta.
