Olet täällä
Perinteet
Tamyn lyyra, nauha ja lippu
Mikäli lakkisi on originaalissa kunnossa, siinä todennäköisesti on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kultainen lyyra. Hui!
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan eli Tamyn eli SINUN ylioppilaskuntasi kauniin kokardin voit ostaa naurettavaan kuuden euron hintaan joko Päätalon Juvenes Kirjakaupasta tahi Tamyn toimistolta Kauppakadulta, Yo-talon toisesta kerroksesta. Ja sitten askartelemaan! Kuka nyt haluaisi viettää vappua ilman oman ylioppilaskunnan lyyraa ylioppilaslakissa?
Oman lyyran lisäksi Tamylla on myös nauha ja lippu, joiden värinä on sininen ja kulta logostakin tutun punaisen sijasta. Näitä näkee lähinnä vuosijuhlallisuuksissa.
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue on nimensä mukaisesti itsenäisyyspäivänä 6.12. järjestettävä tapahtuma, josta vastuussa ovat yhteistyössä Tamy ja Tampereen Teknillisen Yliopiston ylioppilaskunta (TTYY).
Kulkueessa tummiin pukeutunut ja valkolakkipäinen joukko marssii ensin yliopistolta Kalevankankaan hautausmaan sankarihaudoille ja sitten sieltä Keskustorille kaupungin itsenäisyyspäivän seremonioihin. Hautausmaalla pitää puheen vuorovuosin Tamyn tai TTYY:n puheenjohtaja. Tamyn vuoro on parittomina vuosina. Kummankin ylioppilaskunnan puheenjohtajat laskevat yhdessä seppeleen haudalle.
Seppeleenlaskun jälkeen kulkue tekee pienen kierroksen Itsenäisyydenkadun kautta ja saapuu Keskustorille parahiksi seuraamaan kaupungin perinteisesti järjestämää ilotulitusta.
