Tampereen yliopiston ylioppilaskunta

Kauppakatu 10, 33210 Tampere (044) 3610 210 - tamy@uta.fi

Syksyn tapahtumia

Tamy järjestää erilaisia tapahtumia, kulttuuririentoja ja teemaviikkoja. Tähän on koottu niistä tärkeimpiä, jotka järjestetään sinun fuksisyksynäsi. Tapahtumista tiedotetaan muun muassa tapahtumakalenterissa ja sähköpostilistoilla, joita kannattaa seurata aktiivisesti.

Avajaisbileet (7.9.2012)

Lukuvuoden avaavat bileet ovat jo pitkään olleet yksi Tamyn suosituimmista tapahtumista! Ne järjestetään legendaarisella Yo-talolla (Kauppakatu 10) ja Tamyn jäsenet pääsevät niihin sisään ilmaiseksi. Esiintyjinä parhaat tamylaiset bändit, tule kuuntelemaan ja katsomaan, miten tamylaiset bailaavat!

Kaupunkisuunnistus (11.9.2012)

Kaupunkisuunnistaessa voi kohdata kiperiä tehtäviä.Kaupunkisuunnistus on niin ikään perinteinen, syksyn alkajaisiksi toteutettava leikkimielinen kisailu, jossa pääosin fukseista koostuvat joukkueet kiertävät Tampereen keskusta-alueella eri järjestöjen pitämiä rasteja. Suunnituksen jälkeen jatkobileissä kolme suurimman pistemäärän kerännyttä joukkuetta sekä tietenkin parhaiten pukeutunut tiimi palkitaan, ja luvassa on muutakin huikeaa ohjelmaa. Lisätietoja saat tuutoreiltasi! Vuonna 2012 Kaupunkisuunnistus järjestetään tiistaina 11.9.2012.

Järjestöviikko ja Aatemarkkinat (26.9.2012)

Viikolla 39 järjestetään Tamyn järjestöviikko, jonka aikana lukuisat yliopistolla ja Tamyn piirissä toimivat yhdistykset esittäytyvät tutustumisiltoineen, tapahtumineen ja bileineen. Keskellä viikkoa 26.9.2012 pidetään Aatemarkkinat, joilla yhdistykset, kerhot ja muut järjestöt levittäytyvät Päätalon aulaan kokonaiseksi päiväksi esittelemään toimintaansa. Kannattaa siis tulla kiertelemään ja löytämään vaikkapa itselleen sopivin harrasteyhdistys!

Hengailuillat

Hengailuilloissa järjestetään kaikille opiskelijoille sopivaa, suoritteetonta ohjelmaa kuten vaikkapa retkiä ja peli-iltoja. Samalla voit tutustua uusiin ihmisiin ja opiskelupaikkakuntaan. Hengailuilloista tiedotetaan esimerkiksi Tapahtuu-viikkotiedotteessa ja tapahtumakalenterissa.

Teemaviikot

Lukuvuoden aikana Tamy järjestää useita eri teeman ympärille keskittyviä viikkoja, joihin vuonna 2012–2013 lukeutuvat muun muassa Kehitysyhteistyöviikko (8.–12.10.2012) ja Naiskulttuuripäivät (huhtikuussa 2013). Lue lisää Teemaviikot-sivulta!