Tampereen yliopiston ylioppilaskunta

Kauppakatu 10, 33210 Tampere (044) 3610 210 - tamy@uta.fi

ainejärjestöt

voittajia

Vuoden 2012 ainejärjestökilpailu "Kaikkien yksiköiden ainejärjestöt, yhtykää!" on avattu ajalle 16.5.-15.10.2012. Aiheena on ainejärjestöjen yhteistoiminta uusissa tieteenalayksiköissä. Millaisin keinoin teidän yksikössänne huolehditaan yhtenäisestä edunvalvonnasta? Tai millaisella toiminnalla edistätte yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta?

VappunaIhanPihalla

Tamyn ainejärjestöt sekä harrasteyhdistykset järjestävät yhdessä kaikille tamylaisille ohjelmaa vappuviikoksi, ole siis Vappuna Ihan Pihalla. Tee viikosta omalta osaltasi ikimuistoinen ja osallistu!

Tamyn hallitus teki kokouksessaan 29.3.2012 päätöksen toiminta-avustusten myöntämisestä ylioppilaskunnan piirissä toimiville harrasteyhdistyksille ja 4.4.2012 aine- ja yksikköjärjestöille. Avustuksia haki yhteensä 25 harrasteyhdistystä, 37 ainejärjestöä ja yksi yksikköjärjestö.

Ainejärjestöjen ja harrasteyhdistysten puheenjohtajat kutsutaan puheenjohtajatapaamisiin yleensä neljä kertaa lukukauden aikana (tammi-huhtikuussa ja syys-joulukuussa). Tapaamiset pidetään joko jossakin yliopistokampuksen luentosalissa tai Tamyn päämajassa Kauppakatu 10:ssä.

Tapaamisten avulla Tamy pyrkii pitämään yhteyttä piirissään toimiviin järjestöihin ja kertomaan niiden puheenjohtajille ajankohtaisista asioista. Järjestöt voivat yhtä lailla nostaa tapaamisissa keskusteluun itselleen tärkeitä kysymyksiä ja verkostoitua keskenään.

Asialistat ja muistiot

Tapaamisten asialistat ja muistiot julkaistaan Tamypediassa Puheenjohtajatapaamiset-luokassa. Jos et pääse johonkin kokoukseen, voit tutustua käsiteltyihin asioihin siellä.

Puheenjohtajien sähköpostilistat ja Järjestöaktiivit-ryhmä

Tapaamisten ajankohdat ilmoitetaan APN-lista@uta.fi -listalla (ainejärjestöt) ja KERHOLISTA-TAMY@uta.fi -listalla (harrasteyhdistykset), joille jokaisen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan on syytä kuulua. Listoja käytetään lisäksi järjestöjä tavalla tai toisella koskettavista asioista tiedottamiseen ja keskusteluun.

Kumpaakin listaa ylläpitää järjestösihteeri. Hän lisää uudet puheenjohtajat sekä varapuheenjohtajat ja poistaa vanhat aina jokaisen vuoden aluksi heti saatuaan tiedon järjestöjen uusista toimihenkilöistä. Jos tehdystä ilmoituksesta huolimatta et uutena puheenjohtajana saa postia listalta, ota yhteyttä järjestösihteeriin.

Kaikkien Tamyn piirissä toimivien järjestöjen puheenjohtajien kannattaa myös liittyä "Tamyn järjestöaktiivit" -ryhmään Facebookissa. Ryhmän on tarkoitus olla kohtaamis- ja vertaistuen paikka kaikille järjestöaktiiveille.

 

Haun määräpäivät
Hakemus ja siihen liitettävät dokumentit
Hakuasiakirjojen myöhästymisen sanktiot
Toiminta-avustusten myöntämisperusteet

Vuonna 2013 Tamyn hallitus myöntää piirissään toimiville ainejärjestöille toiminta-avustuksia yhteensä 25 450 eurolla.

1. Haun määräpäivät

Vuoden 2013 toiminta-avustushaku on päättynyt ja hallitus on kokouksessaan 4.4.2013 myöntänyt toiminta-avustukset ainejärjestöille. Myös yhdistysilmoitusten jättäminen on päättynyt vuoden 2013 osalta.

2. Hakemus ja siihen liitettävät dokumentit

Toiminta-avustushakemukseen sisältyy:

  • Sähköinen verkkolomake, johon sisältyy yhdistyksen perustietojen ohella kysely järjestön toiminnasta vuonna 2012 ja suunnitelmista vuodelle 2013. Verkkolomakkeelle kirjaudutaan peruspalvelutunnuksella, ja sen voi tallentaa kesken täyttämisen. Täyttämistä voi jatkaa toinenkin yhdistyksen toimija, kun hänelle toimitetaan keskeneräisen lomakkeen linkki.
  • Toimihenkilöluettelo vuodelle 2013 (täytetään sähköisesti heti toiminta-avustushakemuksen lähettämisen jälkeen)
  • Toimintakalenteri vuodelta 2012 (Valmis pohja on ladattavissa tämän osion lopusta.)

Verkkolomakkeeseen liitettävät asiakirjat ovat:

  • Toimintakertomus vuodelta 2012 (tai edelliseltä päättyneeltä toimikaudelta)
  • Tilinpäätöksen tuloslaskelma ja tase vuodelta 2012 (tai edelliseltä päättyneeltä tilikaudelta)
  • Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 (tai viimeksi alkaneelle toimikaudelle)
  • Talousarvio vuodelle 2013 (tai viimeksi alkaneelle tilikaudelle).

Toimintakertomuksesta, tuloslaskelmasta ja taseesta on määräpäivään mennessä toimitettava vähintään alustava luonnos tai arvio. Asiakirjat liitetään verkkolomakkeeseen tallennuksen lopuksi.

Linkki ainejärjestöille tarkoitettuun sähköiseen verkkolomakkeeseen avautuu jälleen vuoden 2014 avustushaun alkaessa.

Linkki toimintakalenterin 2013 täyttämiseen avautuu jälleen vuoden 2014 toiminta-avustushaun alkaessa.

3. Hakuasiakirjojen myöhästymisen sanktiot

Sähköinen lomake sulkeutuu haun päättyessä eli 22.2.2013 klo 16.00.

Jos yhdistys jostakin hyvin perustellusta syystä myöhästyy tästä takarajasta, tulee sen ilmoittaa asiasta järjestösihteerille välittömästi, kuitenkin viimeistään 1.3.2013, ja pyytää suoraa linkkiä avoimeen hakulomakkeeseen.

Toiminta-avustushakemuksen myöhästyminen pienentää toiminta-avustuksen perusosuutta 20 prosentilla, jos sähköinen hakemus lähetetään enintään yhden viikon myöhässä. Vähennys on 50 prosenttia, jos sähköinen hakemus lähetetään yli viikon mutta enintään kaksi viikkoa myöhässä. Jos hakemus myöhästyy yli kaksi viikkoa ilmoitetusta määräpäivästä tai jos yhdistys ei pyydä linkkiä hakulomakkeeseen viimeistään 1.3.2013, toiminta-avustushakemusta ei käsitellä eikä toiminta-avustusta myönnetä lainkaan.

Jos yhdistyksen kokouksen hyväksymiä asiakirjoja ei voida hyväksyä yhdistyksen sääntöjen tai jonkin muun perustellun syyn vuoksi tähän määräpäivään mennessä, on asiakirjojen myöhästymisestä ja sen syystä ilmoitettava järjestösihteerille viimeistään 27.3.2013. Ilman ilmoitusta yhdistyksen kokouksen hyväksymien dokumenttien myöhästyminen pienentää toiminta-avustuksen perusosuutta 50 prosentilla. Avustusta ei laiteta maksuun ennen kuin hakemus ja sen kaikki liitteet on toimitettu Tamyyn.

4. Toiminta-avustusten myöntämisperusteet

Ainejärjestöille myönnettävä toiminta-avustus koostuu kaikille ainejärjestöille myönnettävästä perusosuudesta ja toiminnan arvioinnin ja pisteytyksen perusteella myönnettävästä lisäosuudesta.

Ainejärjestöjen toiminta-avustuksia käsittelevä järjestövaliokunta tarkastelee ainejärjestöjen toimintaa seitsemällä osa-alueella, jotka on esitetty alla. Valiokunta arvioi ainejärjestön toiminnan laatua ja määrää kohdissa mainittujen perusteiden mukaisesti ja pisteyttää kohdan arvionsa perusteella (esimerkkiä ainejärjestöjen arvioinnista vuonna 2012 voit katsoa Tamypediasta artikkelista "Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2012"). Toiminnasta arvioidaan sekä edellisen toimikauden toteutettua toimintaa että alkaneelle toimikaudelle suunniteltua toimintaa.

Jokaisen osa-alueen arvioinnissa huomioidaan erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien opiskelijoiden yhdenvertainen mahdollisuus osallistua ainejärjestön toimintaan. Vapaa-ajan toimintaa ja tuutoritoimintaa (kohdat 3 ja 4) arvioitaessa mahdollisuus osallistua päihteettömään vapaa-ajan toimintaa on yksi arviointikriteeri.

Pisteytyksen osa-alueet

1. Jäsenrekisteri ja jäsenistön määrä (enintään 5 pistettä)

Kukin järjestö, jolla on ajantasainen ja säännöllisesti päivittyvä jäsenrekisteri, saa siitä yhden pisteen. Jäsenrekisterin puuttumisesta sakotetaan yksi piste, kuitenkin niin, että minimipistemäärä on yksi piste. Jäsenistön määrän osalta pisteitä annetaan alla olevan taulukon mukaan:

Kun ainejärjestöllä on

  • 0-40 jäsentä = 1 piste
  • 41-100 jäsentä = 2 pistettä
  • 101-180 jäsentä = 3 pistettä
  • 181 tai enemmän jäseniä = 4 pistettä

Mikäli ainejärjestön jäsenmäärä ei ole tiedossa, järjestön katsotaan kuuluvan jäsenmäärältään pienimpään luokkaan.

2. Edunvalvonta ja opintoihin liittyvä toiminta (enintään 25 pistettä)

Pisteitä annetaan aktiivisesta osallistumisesta ja vaikuttamisesta opintojen suunnitteluun, yksikön kanssa tehdystä opintoihin liittyvästä yhteistyöstä sekä oman yksikön ja yliopiston ajankohtaisista asioista ajan tasalla pysyttelemisestä. Pisteitä saa myös säännöllisestä yhteydenpidosta hallinnon opiskelijaedustajiin, opintoihin liittyvästä yhteistyöstä muiden ainejärjestöjen ja muidenkin kuin yliopiston henkilökuntaan kuuluvien kanssa sekä muusta opintoja tukevan toiminnan järjestämisestä (esim. opintopiirit ja -matkat, opintojen edistymistä, vaihto-opiskelua ja ammatillista suuntautumista edistävät tilaisuudet). Lisäksi pisteitä annetaan aktiivisesta sosiaalipoliittisten asioiden hoitamisesta ja niissä ajan tasalla pysyttelemisestä.

3. Tuutorointi (enintään 5 pistettä)

Pisteitä annetaan suunnitelmallisesta ja monipuolisesta tuutoroinnista, sekä vertais- että kv-tuutoroinnin osalta. Pisteitä saa myös tuutorikoulutuksiin osallistumisesta ja tuutoritoiminnan jatkumisesta orientaatioviikkoja pidemmälle.

4. Vapaa-ajan toiminta (enintään 20 pistettä)

Pisteitä annetaan jäsenten hyvinvointia edistävästä monipuolisesta vapaa-ajan toiminnasta. Pisteitä myönnetään painotuksesta päihteettömään vapaa-ajan toimintaan ja matalan kynnyksen tapahtumiin, erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien opiskelijoiden (esim. kv-opiskelijat ja perheelliset opiskelijat) huomioimisesta, vapaa-ajan toimintaan liittyvästä yhteistyöstä muiden ainejärjestöjen kanssa sekä ympäristönäkökulmien huomioimisesta toiminnassa.

5. Tiedotus (enintään 5 pistettä)

Pisteitä annetaan hyvin organisoidusta, kohderyhmänsä tavoittavasta tiedotuksesta ja perustiedotuskanavien (sähköpostilistat & internet) tehokkaasta käytöstä. Pisteitä saa ajan tasalla olevista kotisivuista ja ainejärjestölehdestä sekä kv-opiskelijoiden huomioimisesta tiedotuksessa. Lisäksi pisteitä saa Tamyn näkyvyydestä järjestön tiedotuksessa.

6. Talous (enintään 5 pistettä)

Pisteitä annetaan monipuolisesta varainhankinnasta ja järkevistä taloudenhoidon ja -suunnittelun käytännöistä. Pisteitä saa myös talousarvion ja tuloslaskelman informatiivisuudesta ja selkeästä yhteydestä toimintasuunnitelmaan ja - kertomukseen.

7. Toiminnan jatkuvuus ja kehittäminen (enintään 10 pistettä)

Pisteitä annetaan tehokkaista ainejärjestötiedon siirtämiskeinoista ja aktiivisesta jäsenpalautteen keräämisestä ja hyödyntämisestä. Pisteitä saa selkeästä toimintasuunnitelmasta ja toimintakertomuksesta. Pisteitä myönnetään myös olennaisiin yhdistystoimintakoulutuksiin osallistumisesta.

Lisätietoja toiminta-avustushausta antaa järjestösihteeri.

Kuinka tavoittaa eri järjestöt ja niiden toimijat?

Tamylla ei ole yhtä sähköpostilistaa, jolle kaikkien järjestöjen kaikki toimijat kuuluisivat, mutta sen sijaan Tamyn piirissä toimivien yhdistysten puheenjohtajille ja tiedottajille on omat sähköpostilistansa. Niiden ohella ainejärjestöjen vastaavat kuuluvat omien vastuualueidensa sähköpostilistoille.

Jos haluaisit saada järjestöille tiedon esimerkiksi kaikille avoimesta opiskelijatapahtumasta, ota yhteyttä Tamyn järjestö- ja viestintäsihteeriin, joka ylläpitää puheenjohtajien ja tiedottajien sähköpostilistoja. Hän osaa myös tarvittaessa antaa neuvoja kohdennetumpaan viestintään. Tamyn piirissä toimivia yhdistyksiä voit selata Järjestöt-osiossa.

Järjestölle-osioon on lisäksi koottu kattava tietopaketti järjestötiedottamisesta Tamyn piirissä toimiville yhdistyksille. Siihen kannattaa tutustua, jos mietit, kuinka saisit tiedon vaikkapa järjestönne tapahtumasta eteenpäin!

 

Tamy on itsessään kaikkien Tampereen yliopiston opiskelijoiden muodostama yhteisö, mutta valtaosalle opiskelijoista läheisimpiä opiskeluyhteisöjä ovat erilaiset yliopistolla toimivat yhdistykset ja ryhmät. Ylioppilaskunnan piirissä toimii pääasiassa kahdenlaisia järjestöjä: ainejärjestöjä, jotka kokoavat saman alan opiskelijat yhteen, ja harrasteyhdistyksiä, jotka nimensä mukaisesti toimivat jonkin harrastuksen tai vakaumuksen parissa. Järjestöt toimivat täysin itsenäisesti, vaikka niillä Tamyn yhdistysasema onkin. Yhdistysaseman saaneilla järjestöillä on oikeus Tamyn järjestöpalveluihin sekä oikeus tehdä aloitteita edustajistolle.

Järjestöt ovat oivallinen tapa löytää uusia ystäviä ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Ne antavat myös mahdollisuuden vaikuttaa omaan elinpiiriin ja etenkin opiskeluympäristöön.

Ainejärjestöt toimivat saman alan tai yksikön opiskelijoiden edunvalvojana ja edustajana. Ne ovat pääosin vastuussa uusien opiskelijoiden tuutoroinnista. Lisäksi ainejärjestöt järjestävät monenlaisia erilaisia tapahtumia: bileitä, ekskursioita, höntsyilyjä, metsäretkiä, teatterivierailuja, työelämäinfoja... Edunvalvojana ainejärjestö voi vaikuttaa omassa yksikössään esimerkiksi opetuksen suunnitteluun ja opiskeluympäristön kehittämiseen.

Tamyn piirissä toimivien harrasteyhdistysten toiminnan kirjo on ainejärjestöjä huomattavasti laajempi. Niiden parissa voit muun muassa olla tekemässä maailmasta parempaa paikkaa; tutustua olutkulttuuriin; toimia Tamyn edustajistossa; laulaa kuorossa, soittaa orkesterissa tai esiintyä teatterilavalla; osallistua ja järjestää monenlaista kulttuuritoimintaa kirjallisuudesta tanssiin; kansainvälistyä, saunoa, retkeillä, pelata, urheilla, verkostoitua...

Harrasteyhdistykset tuovat kaikki omalla tavallaan lisänsä tamperelaisten opiskelijoiden toimintamahdollisuuksiin. Kaikki eivät välttämättä löydä omanlaistaan seuraa ainejärjestönsä piiristä, ja vaikka löytäisivätkin, itselle mielekkään harrastuksen piirissä on aina mukavaa toimia porukassa. Lisäksi harrasteyhdistyksiin kuuluu useimmiten opiskelijoita muistakin tamperelaisista korkeakouluista, joten niiden toimintaan osallistumalla löytää mukavasti uusia tuttavia Tampereen yliopiston ulkopuoleltakin.

Tutustu Tamyn piirissä toimiviin järjestöihin ja löydä omasi!

 

Ainejärjestöluettelo 2013
Harrasteyhdistysluettelo 2013

Tamyn hallitus vahvistaa vuosittain luettelot ainejärjestöistä ja harrasteyhdistyksistä sekä vuoden 2012 alusta myös yksikköjärjestöistä. Luetteloihin voivat kuulua edellisenä vuonna yhdistysaseman saaneet tai yhdistysilmoituksen jättäneet yhdistykset. Tällä sivulla julkaistuihin luetteloihin kuuluvat yhdistykset ovat oikeutettuja Tamyn myöntämiin taloudellisiin avustuksiin ja muihin Tamyn tarjoamiin järjestöpalveluihin.

Tamyn hallitus vahvisti vuoden 2013 luettelot kokouksessaan 24.1.2013.

Ainejärjestöluettelo 2013

Aatos
Biopsi
Boomi
Cortex
Hallat
Iltakoulu
Interaktio
ISOT
ITU
Johtamiskorkeakoulun ylioppilaat (JKY, yksikköjärjestö)
Kalma
Kasvo (yksikköjärjestö)
Kopula
Lexica
Luuppi
Mediamanagerit
Mentor
Mutu (ent. Nefa)
Näty
Nurina
Oka
Pareto
Patina
Pointer
Reettorit
Salus
Silmänkääntäjä
SOS
Spatikka
Staabi
TamAus
Tariffi
Teema
TLK
Transla
UDK
Utopia
Vattu (ent. NaMi)
VOO
Vostok

Harrasteyhdistysluettelo 2013

AIESEC Tampere
Boomstock
BOSA – Boomareiden Olutseura
Eettisen kaupan puolesta – Tampereen paikallisryhmä
Elokuvakerho Monroe
Egea Tampere
Elävän Kirjallisuuden Yhdistys - ELKI ry
ESN Fint
FreezeBees
Globaali Sosiaalityö
Hyppy - Pirkanmaan yhteiskunta- ja hallintotieteiden opiskelijat
Kameraseura Vastavalo
Kulttuuriyhdistys Keri
NESU-Boomi
Nääs-Partio
Pilke – Tampereen yliopiston kristityt opiskelijat
Pobeda - Tampereen seudun opiskelijoiden Venäjä-Seura ry
Sekava opiskelijaryhmä Tampere
TaKoRU ry – Tampereen Korkeakoulujen Reserviupseerit
Tampereen akateeminen viiniseura Magnum
Tampereen Eurooppa-Nuoret – TEN
Tampereen YK-yhdistys
Tampereen Yliopiston Laulajat
Tampereen ylioppilasteatteri
TaPNU – Tampereen Pohjola-Nordenin Nuoret
TASO – Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri
TASY – Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys
Torvikopla
Tukkateatteri
TYKO – Tampereen yliopiston kokoomusopiskelijat
TYPO - Tampereen Pohjalainen Osakunta
TYR – Tampereen yliopiston roolipelaajat
TYRMÄYS - Tampereen Yliopiston Raskaan Musiikin Ystävien Seura
Uta Debate Society
Vapaaboomarit
Viva – Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto

Yleistä toiminta-avustuksista
Avustusten myöntämisperusteet ja hakuaika 2013
Toiminta-avustustietoja vuodelta 2012
Toiminta-avustustietoja vuodelta 2011

Yleistä toiminta-avustuksista

Tamyn hallitus myöntää vuosittain piirissään toimiville ainejärjestöille, yksikköjärjestöille ja harrasteyhdistyksille toiminta-avustuksia. Avustuksen tarkoituksena on nimensä mukaisesti tukea järjestön toimintaa. Lyhytkestoisempiin projekteihin, jotka eivät toistu joka vuosi, järjestöt voivat hakea Tamyn projektitukea.

 

Toiminta-avustusta voivat hakea aine- ja yksikköjärjestöt sekä harrasteyhdistykset, joille on myönnetty virallinen Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen asema. Tamyn hallitus vahvistaa luettelot näistä yhdistyksistä aina tammikuussa.

 

Lisäksi toiminta-avustusta hakevalla yhdistyksellä tulee olla vähintään kymmenen jäsentä lukuun ottamatta niitä järjestöjä, joilla ei ole henkilöjäseniä. Tämän ohella avustusta hakevalla rekisteröimättömällä yhdistyksellä tulee olla käytössään nimissään oleva pankkitili.

 

Tilikauden toiminta-avustuksiin varattavista rahasummista päättää edustajisto hyväksyessään Tamyn talousarvion. Vuodelle 2013 ainejärjestöjen ja yksikköjärjestöjen avustuksiin on varattu 25 450 euroa ja harrasteyhdistysten avustuksiin 9 270 euroa.

 

Toiminta-avustusten myöntämisperusteet ja hakuaika

Toiminta-avustuksia myönnetään yhdistyksen toteutuneen ja suunnitellun toiminnan perusteella. Toiminta-avustuksia myönnettäessä yhdistyksen toimintaa verrataan muiden toiminta-avustusta hakeneiden aine- ja yksikköjärjestöjen tai harrasteyhdistysten toimintaan.

 

Hallitus päätti kokouksessaan 4.4.2013 Tamyn piirissä toimivien harrasteyhdistysten sekä 5.4. aine- ja yksikköjärjestöjen toiminta-avustuksista.

 

Tarkempaa tietoa ainejärjestöjen, harrasteyhdistysten ja yksikköjärjestöjen hausta ja määräpäivistä löydät alla olevien linkkien kautta:

 

Toiminta-avustustietoja vuodelta 2012

 

Toiminta-avustustietoja vuodelta 2011

Yhdistyksillä on oikeus Tamyn järjestöpalveluihin ja -avustuksiin, jos niille on myönnetty Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen asema eli yhdistysasema.

Vuosittain tammikuussa Tamyn hallitus vahvistaa viralliset ainejärjestö- ja harrasteyhdistysluettelot. Luetteloihin voivat kuulua aina edellisenä vuonna yhdistysaseman saaneet tai yhdistysilmoituksen jättäneet yhdistykset.