Kulttuurisektorin ytimessä vaikuttaa kulttuurijaosto.
KuJa tutustuttaa opiskelijat eri taiteenaloihin ja niiden tekijöihin kulttuuri-illoissa, kierrättää ilmaise
ksi tai vähin kustannuksin kulttuuritapahtumissa sekä ideoi ja järjestää toimintaa laidasta laitaan. Tule ja tuo omat ideasi mukanasi!
Jaostoa johtaa kaksi puheenjohtajaa, jotka vuonna 2013 ovat Eeva Pajunen sekä Taneli Tulkki. Heidät tavoittaa sähköpostitse osoitteesta kulttuurijaosto[ät]tamy.fi.
Kulttuurijaostoon ovat kaikki tervetulleita keskustelemaan siitä, millaista on ja voisi olla elävä kulttuuritoiminta yliopistolla ja kampuksella. Kulttuurijaosto pyrkii järjestämään tapahtumia vähintään kerran kuussa.
Vuonna 2012 KuJan kanssa on päässyt:
- katsomaan Flight of the Conchords -maratonia,
- vierailemaan elokuvateatteri Niagaraan katsomaan Puhdistusta,
- Arvaamattomalle aamiaiselle,
- Nääsmaratonille,
- vierailemaan Tampereen taidemuseoon,
- katsomaan 10 tuntia Monty Pythonin Lentävää Sirkusta,
- pelailemaan lautapeli-illassa,
- osallistumaan Luentotöherryskilpailuun sekä
- katsomaan Yhteiskunnallisuus urheilussa -elokuvasarjaa, joka toteutettiin yhteistyössä politiikan opiskelijoiden kanssa.
Kaiken lisäksi Kulttuurijaosto valitsee vuosittain myönnettävän Vappulakki-palkinnon saajan.
Lisää KuJan toiminnasta voit lukea Tamypediassa Kulttuurijaosto-osiossa.
KuJan järjestämistä tapahtumista ja kokouksista tiedotetaan k-linja@uta.fi -sähköpostilistalla sekä Tapahtuu-viikkotiedotteessa. Listoille voit liittyä Tamyn sivuilla olevin ohjeiden avulla. Myös Tamyn tapahtumakalenterista voit seurata tulevia KuJan tapahtumia. Tapahtumakalenterin löydät Tamyn etusivulta, vaihtuvan uutiskuvan alta olevasta sinisestä otsikkopalkista Ajankohtaista-osion vierestä.
Kulttuurijaostolla on myös facebookissa omat KuJa-sivut, jossa mainostetaan tulevia tapahtumia ja kokouksia. Tykkää Kulttuurijaostosta Facebookissa ja tule mukaan KuJailemaan!

Kulttuurijaosto haluaa myös tarjota Vaihtoehtoisen kulttuurioppaan! Oppaan tarkoituksena on koota yhteen nimenomaan sellaisia kulttuuritoimijoita sekä kulttuurin harrastamisen tapoja ja muotoja, jotka saattavat helposti jäädä pimentoon. Oppaassa myös korostetaan maksuttomuutta tai vähintäänkin edullisuutta.
Kulttuurijaostoon on kuka tahansa KuJailusta innostunut tervetullut suunnittelemaan toimintaa!
Voit osallistua jaoston kokouksiin, joita puheenjohtajat kutsuvat tasaisin väliajoin koolle. Kokouksissa suunnitellaan tulevaa toimintaa ja yleisesti kulttuurijaoston tulevia edesottamuksia. Kokouksista tiedotetaan k-linja@uta.fi -sähköpostilistan sekä Tapahtuu-viikkotiedotteen sekä facebookin kautta.
Voit myös ottaa yhteyttä suoraan jaoston puheenjohtajiin - vuonna 2013 puheenjohtajina toimivat Eeva Pajunen ja Taneli Tulkki ja heidät tavoittaa sähköpostitse osoitteella kulttuurijaosto[ät]tamy.fi. He mielellään ottavat sekä ideoita että toimijoita vastaan yhdessä tekemään innostavia kulttuuritapahtumia opiskelijoille!
Tervetuloa KuJailemaan!