Järjestövaliokunta 7.10.2011
Tamypedia
- Aika: 7.10.2011 klo 13–15
- Paikka: Tamyn kokoushuone, Kauppakatu 10
- Paikalla: Ikkelä Veera, Leinonen Lauri, Martti Maria ja Paavola Saara
- Poissa: Tuukkanen-Salovesi Tessa.
- Muut: järjestösihteeri Hanna-Riikka Roine, valiokunnan sihteeri.
Sisällysluettelo |
Kokouksen avaaminen
Avattiin kokous klo 13.06.
Esityslistan hyväksyminen
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työskentelyjärjestykseksi.
Valiokunnan järjestäytyminen
Esittäytymiskierros
Kaikki valiokunnan esittäytyivät lyhyesti.
Valiokunnan toimeksianto ja kokouspalkkiot
Käytiin läpi järjestövaliokunnan toimeksianto. Valiokunnan tehtäviksi on alustavasti määritelty seuraavat:
- tukea järjestösektoria esimerkiksi toiminta-avustushaun toteutuksessa ja järjestöille suunnattujen tapahtumien suunnittelussa
- osallistua kiinnostuksensa mukaan esimerkiksi järjestökoulutusten suunnitteluun sekä Tamyn järjestötilojen kehittämiseen
- sekä muut hallituksen mahdollisesti määrittelemät tehtävät.
Valiokunnan toimikausi on 1.10.2011–31.12.2012. Kesken kauden voi halutessaan erota.
Sovittiin, että valiokunnan jäsenille myönnetään vuoden 2011 loppuun asti kokouspalkkioita 10 EUR / kokous per henkilö. Vuoden 2012 palkkioista päätetään vuoden alussa Tamyn talousarvion mukaisesti. Alustavasti kuitenkin puhuttiin, että niin valiokunnan puheenjohtajan kuin muiden jäsenten palkkiot olisivat ensi vuonnakin keskenään samansuuruiset. Palkkioiden maksua varten kaikkien valiokunnan jäsenten tulee toimittaa verokorttinsa Tamyn taloustoimistoon.
Valiokunnan puheenjohtajan valinta
Valiokunnan puheenjohtajan tehtäviin kuuluu organisoida valiokunnan toimintaa, kutsua koolle sen kokoukset ja dokumentoida niiden toimintaa.
Valittiin järjestövaliokunnan puheenjohtajaksi sen ensimmäiselle kaudelle Saara Paavola.
Valiokunnan tehtävät syksyllä 2011
Keskusteltiin valiokunnan tehtävistä syksyllä 2011. Niihin lukeutuvat vuoden 2012 toiminta-avustushaun organisoiminen ja hakukriteerien uudistaminen. Hakukriteerit tulee uudistaa kokonaan harrasteyhdistysten osalta ja ainejärjestöjen osalta olisi uudistettava vähintäänkin hakulomake, joka nykyisellään on aivan liian raskas sekä täyttää että lukea. Lisäksi valiokunnan tulisi määritellä kriteerit avustusten myöntämiselle yksikköjärjestöille.
Päätettiin valiokunnan työn järjestämisestä seuraavaa:
- Valiokunta jakautui kahteen erilliseen tiimiin:
- Tiimi 1, harrasteyhdistykset: Maria Martti ja Saara Paavola. Harrasteyhdistysten osalta määritellään ainakin se, myönnetäänkö yhdistyksille jatkossa jokin kaikille sama avustuksen perusosa (ainejärjestöillä ollut 250–300 euroa) ja tehdään selkeästi mitattavat kriteerit, joiden täyttymisen pohjalta avustussumma nousee (tai laskee). Yhtenä vertailupohjana käytetään Tampereen kaupungin toiminta-avustusten arviointikriteereitä. Kaiken kaikkiaan harrasteyhdistysten hakulomaketta uudistetaan selkeämpään suuntaan.
- Tiimi 2, ainejärjestöjen hakulomake: Lauri Leinonen ja Tessa Tuukkanen-Salovesi. Hakulomaketta uudistetaan enemmän "Kyllä/Ei"-vastauksiin painottuvaksi ja siitä mahdollisesti tehdään sähköinen (mahdollisia toteutustapoja ovat Tamyn uusien sivujen lomaketyökalu tai Tampereen yliopiston tarjoama lomaketyökalu). Vertailupohjana voidaan käyttää esimerkiksi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) uudistettua sähköistä hakulomaketta, jonka perään järjestösihteeri vielä kyselee.
- Näiden kahden tiimin ohella Veera Ikkelä työstää esityksen yksikköjärjestöjen avustusten myöntämiskriteereistä. Niissä tulee huomioida ainakin yksikköjärjestön tekemä edunvalvonta, yhteisöllisyyden edistäminen yksiköissä sekä toiminnan vakiintuneisuus ja suunnitelmallisuus. Keskusteltiin yksikköjärjestöjen avustuksista myös, että niiden kohdalla on tärkeää miettiä kokonaisuutta: minkä verran yksikköjärjestötasoisesta edunvalvonnasta esimerkiksi voidaan palkita ainejärjestöjä? Lisäksi on huomioitava yhdenvertaisuusnäkökulma: esimerkiksi TLK ei voi yksinään perustaa yksikköjärjestöä.
- Esityksen muista toiminta-avustushakuun liittyvistä kysymyksistä työstää järjestösihteeri. Keskusteltiin muun muassa siitä, tulisiko tietyt, suuren liikevaihtoa pyörittävät yhdistykset rajata Tamyn toiminta-avustusten ulkopuolelle. Järjestösihteeri tekee selvityksen siitä, kuinka paljon suurta liikevaihtoa tekeviä yhdistyksiä Tamyn piirissä on, ja mihin raja mahdollisesti tulisi vetää.
- Tiimit työstävät oman osa-alueensa työt valmiiksi itsenäisesti, ja tiimien esitykset tulee toimittaa muulle valiokunnalle tutustuttavaksi ennen niitä käsittelevää kokousta (ks. ajankohdat kohdassa 6). Ehdoton takaraja kriteerien määrittelylle ja hakulomakkeiden viimeistelylle on Tamyn hallituksen marraskuun viimeinen kokous, joka pidetään 24.11.2011.
- Sovittiin lisäksi, että järjestösihteeri toimittaa kaikki viime vuoden toiminta-avustushakuun liittyvät asiakirjat Dropboxin välityksellä kaikille valiokunnan jäsenille tausta-aineistoksi.
Seuraavien kokousten ajankohdat
Päätettiin pitää tiimien esitykset käsittelevä kokous maanantaina 7.11. klo 16.15 alkaen. Päätettiin lisäksi, että esitykset tulee lähettää nähtäväksi muulle ryhmälle viimeistään keskiviikkona 2.11., jotta muut ehtivät tutustua niihin ja miettiä mahdollisia kommenttejaan. Sovittiin, että vuoden 2011 viimeisen kokouksen ajankohta sovitaan maanantain 7.11. tapaamisessa, mutta että se alustavasti pidetään viikolla 48 tai 49.
Kokouksen päättäminen
Päätettiin kokous klo 14.07.