Kulttuurisektori
Tamypedia
Sisällysluettelo |
Toimijat vuonna 2011
Tamyn kulttuurisektorin keskeisimmät toimijat ovat vuosittain vaihtuvan Tamyn hallituksen kulttuurivastaava, järjestösihteeri ja kulttuurijaoston kaksi puheenjohtajaa.
Tamyn 2011 hallituksessa kulttuuriasioista vastaa Gritten Naams, ja kulttuurijaoston puheenjohtajina ovat Oona Lohilahti ja Pilvi Pirhonen. Järjestösihteeri Hanna-Riikka Roine toimii sektorilla tapahtumien järjestelyissä.
Tehtävät
Tamyn kulttuurisektori tarjoaa opiskelijan arkisen aherruksen vastapainoksi elämyksiä ja kokemuksia. Sen tavoitteena on mahdollistaa tamylaisten monipuolinen osallistuminen kulttuurin kokemiseen niin tuottajana kuin vastaanottajanakin.
Tämä näkyy erityisesti ylioppilaskunnan järjestämissä tapahtumissa sekä aktiivisen kulttuurijaoston toiminnassa. Viime aikoina Tamy on kulttuuritoiminnassaan painottanut yhteistyötä erilaisten piirissään toimivien järjestöjen ja muiden Tampereella vaikuttavien kulttuuritoimijoiden kanssa. Tuloksena on ollut useita menestyneitä tapahtumia ja tilaisuuksia.
Kulttuurisektorin vastuulla ovat muun muassa Avajaisbileet, Aatemarkkinat ja Kaupunkisuunnistus.
Sähköpostilista
Kulttuuriasioiden sähköpostilista on k-linja@uta.fi. Listalla tiedotetaan kulttuurijaoston kokouksista ja toiminnasta sekä erilaisista kulttuuritapahtumista Tampereella. Liity mukaan!
Katso myös
- Kulttuurisektorin toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelma vuodelle 2011 - Mitä kulttuurisektorilla tapahtuu vuonna 2011?
- Kulttuurisektorin toimintakertomus vuodelta 2010 - Mitä kulttuurisektorilla ja kulttuurijaostossa tehtiin vuonna 2010?
- Kulttuurisektorin puolivälitoimintakertomus 2011 - Kulttuurisektorin raportti vuoden 2011 ensimmäisistä kuudesta kuukaudesta.
| Tamyn toimintasektorit |
| Järjestösektori • Kansainväliset asiat • Kehitysyhteistyö • Koulutuspoliittinen sektori • Kulttuurisektori • Kuntasuhteet • Liikuntasektori • Pääsektori • Sosiaalipoliittinen sektori • Talous ja yritysyhteistyö • Tiedotussektori • Tuutorointi • Työllisyys • Yhdenvertaisuus • Ympäristösektori |
