Yhdistyksen talous

Tamypedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tässä järjestöoppaan osiossa käsitellään yhdistyksen taloudenpitoa ja talousasioiden hoitoa. Useinhan yhdistysten toiminnassa keskeisiin kysymyksiin kuuluu se, riittävätkö rahat tai se, mihin ne suunnataan. Pääpaino osiossa on siinä, mitä jokaisen yhdistyksessä ja etenkin sen hallituksessa toimivan tulisi tietää yhdistyksen raha-asioiden hoidosta.

Talousasioista syvemmin kiinnostuneille löytyy runsaasti kirjanpidon oppaita, joihin kannattaa tutustua tämän johdatuksen jälkeen. Lisäksi Tamy järjestää piirissään toimivien yhdistysten taloudenhoitajille vuoden alussa koulutuksen, jossa perehdytään yhdistyksen raha-asioiden hoitoon, sekä vuoden lopussa tilinpäätöskoulutuksen.

Lähtökohta: Aatteellisen ja yleishyödyllisen yhdistyksen taloudenpito

Yhdistykset voidaan jakaa aatteellisiin ja taloudellisiin yhdistyksiin.

Aatteellisia yhdistyksiä koskevat säännöt sisältyvät yhdistyslakiin, joka ei koske sellaisia yhteisöjä, joiden tarkoituksena on voiton tai muun taloudellisen edun hankkiminen. Aatteellisen yhteisön toiminnan tarkoituksena sen sijaan on säännöissä määritellyn aatteellisen tehtävän toteuttaminen (ks. esimerkki alla).

Esimerkki säännöissä määritellystä aatteellisesta tehtävästä

Yhdistyksen tarkoituksena on:

  1. Toimia Tampereen yliopiston salatieteen opiskelijoiden yhdyssiteenä ja tukea heidän yleisiä, yhteisiä, henkisiä ja aineellisia pyrkimyksiään
  2. Valvoa jäsentensä etua Tampereen yliopiston alkemian yksikössä, yliopiston hallinnossa, Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa sekä muissa salatieteen opiskelijoiden kannalta tärkeissä yhteisöissä
  3. Edistää jäsentensä opintovalmiuksia ja kehittää salatieteen opetusta Tampereen yliopistossa.

Aatteellinen yhdistys voi harjoittaa vain sellaista taloudellista toimintaa tai elinkeinoa

  1. josta on sen säännöissä määrätty (ks. esimerkki alla)
  2. joka muutoin liittyy välittömästi sen tarkoituksen toteuttamiseen (esim. pääsymaksujen kerääminen tapahtumista) tai
  3. joka on taloudellisesti vähäarvoista (esim. myyjäiset, haalarimerkkien myynti).

Säännöissä kannattaa siis luetella mahdolliset isommat tulonlähteet, jotka eivät suoraan liity yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseen.

Esimerkki säännöissä määrätystä taloudellisesta toiminnasta

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja muita varainkeräyksiä.

Tuloverolain 22 §:n mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aatteellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä, jos sen toiminta ei kohdistu rajoitettuihin henkilöpiireihin ja jos se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.

Yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen ainoastaan elinkeinotulostaan. Varallisuusverosta se on vapaa.

Lue lisää


Järjestöopas: Yhdistyksen talous
Etusivu Yhdistyksen käytännön rahaliikenne Yhdistyksen kirjanpito Yhdistyksen tilikausi Tilinpäätös Toiminnan- ja tilintarkastus Yhdistyksen varainhankinta Hyviä käytäntöjä yhdistysten taloudenpidosta




Järjestöoppaan sisällysluettelo
Etusivu Hallitus, sen jäsenet ja tehtävät Kokoustekniikka Yhdistystoiminta ja -juridiikka Yhdistyksen talous Yhdistyksen tiedotus ja viestintä Tamy ja järjestöt Järjestötoiminta yliopistolla Järjestötoiminnan kehittäminen Tapahtumien järjestäminen Yhdistyksen perustaminen Hyvät käytännöt
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Työkalut